Tekstiilitaidetta Jyväskylässä

Jotain pehmeää, jotain värikästä, jotain käsin tehtyä...

Tekstiilitaide voi hyvin Suomessa vahvojen käsityöperinteiden ja edelleen voimissaan olevan tekstiilikoulutuksen ansiosta. Tekstiilitaide voidaan lukea 60-luvulla syntyneeseen käsitetaiteeseen, jonka muodot ja materiaalit eivät istuneet perinteiseen taidekäsitykseen. Nykyään tekstiilitaiteessa käytetään hyvin luovasti hyväksi erilaisia materiaaleja ja tekniikoita.

Muuttaessani Jyväskylään noin kolmisen vuotta sitten kuulin ensimmäistä kertaa neulegraffiteista ja sen jälkeen olen toisinaan niihin täällä törmännytkin. Esimerkiksi kipakat tekevät porukalla neulegraffiteja. Neulegraffiti on hyvä vaihtoehtoisvandalismin muoto; teokset on helppo poistaa saksien avulla (mieluiten vasta sitten, kun ovat jo nuupahtaneet ja jo mahdollisimman monia ilahduttaneet) ja mummotkin tykkäävät. Jos puikot pysyvät käsissä, niin keräähän porukka kasaan ja tehkää isku johonkin piristystä kaipaavaan ympäristöön.

Tekstiilitaiteen asemaa ja käsityön kulttuuria Jyväskylässä on vahvasti ylläpitänyt valtakunnallinen erityismuseo Suomen käsityön museo. Museon tulevaisuus näyttää epävarmalta, sillä Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunta päättää 23.4.2014 missä muodossa museo jatkaa toimintaansa. Pidetäänhän kaikki sormet ristissä, että museo saa jatkaa toimintaansa entiseen malliin ja edelleen rikastuttaa kaupungin kulttuurielämää.

Tuttavallisemmin ”kässämuseossa” on tällä hetkellä meneillään mielenkiintoinen huopanäyttely, joka jatkuu 4.5.2014 asti. Museon tilanteesta voit lukea täältä 

Ps. En voi tässä yhteydessä olla mainitsematta Jyväskyläläistä taiteilijaa Sirpa Varista. Sirpa tekee ihania kirjontatöitä, joita on toukokuussa tulossa esille Vakiopaineeseen. Sirpalle nuo "julkiset" tekstiiliteoksetkaan eivät ole ihan tuntemattomia...

Kuvan kerronnallisuuden tutkiminen: Kristus oliivipuutarhassa

Kristus oliivipuutarhassa, Paul Gauguin 1889

Gauguin on kuvannut Kristuksen oliivipuutarhassa, eli Getsemanessa suremassa. Matteuksen ja Markuksen evankeliumit kertovat Jeesuksen menneen kauemmas opetuslapsistaan rukoilemaan hetken ennen kiinniottoaan (Matt. 26: 36-46, Mark. 14:32-42). Jeesus on kumartuneena kuva-alan vasempaan nurkkaan ja katselee viistosti maahan. Etualan ahtaus kuvastaa Jeesuksen ahdinkoa. Puutkin kumartuvat samaan suuntaan kuin Jeesus, aivan kuin surren hänen kanssaan. Jeesuksen takana oleva, kuva-alan kahtia jakava puu muodostaa ristin kiemuraisella oksallaan. Oksan muodostamaa ristiä voidaan pitää ikonografisena symbolina, joka viittaa pian tapahtuvaan teloitukseen. Toiset hahmot, opetuslapset, ovat kultaisessa leikkauksessa.

Gauguinin maalauksessa on muutama yksityiskohta, jotka vaativat huomiota. Jeesus pitelee kädessään nenäliinaa, hänen hiuksensa ja partansa on oranssi ja taiteilija on antanut Vapahtajalle omat kasvonsa. Mieke Bal tutkii kuvakerrontaa ja lähtee rakentamaan kuva-analyysiä pienistä yksityiskohdista (Rajaniemi 2014). Tässä teoksessa Bal voisi lähteä ratkomaan kuvaa nenäliinasta. Nenäliina on erikoinen ratkaisu, se tuo mielestäni jopa huumoria muuten niin alavireiseen kuvaan. Tässä murretaan katsojan odotusarvoja: aikaisemmin en ajatellut Jeesuksen kantavan mukanaan nessupakettia. Nenäliinan pääasiallinen tehtävä on kuitenkin korostaa Jeesuksen inhimillisyyttä. Nenäliina kertoo kyynelten aitoudesta ja paljoudesta. Kyyneleiden keskellä katsoja kohtaa Kristuksen haavoittuvana ihmisenä.

 
Entäpä Jeesuksen kasvot? Oliko tavallisen maallisen miehen kasvojen lainaamisen tarkoitus myöskin korostaa Kristuksen inhimillisyyttään? Tai kenties taiteilija samaistui Jeesuksen tuskaan ja yksinäisyyteen. Oranssi parta ja hiukset yrittävät johtaa katsojaa harhaan: Jeesusta ei ole totuttu näkemään tällaisessa kuontalossa. Kertomus on kuitenkin tunnistettava, nämä yksityiskohdat eivät varsinaisesti muuta kertomuksen kulkua katsojan mielessä.


Miksi Jeesus on surullinen? Jotain on on tapahtunut tai tapahtuu. Kuvan kerronnallisuutta voisi pitää itsestäänselvyytenä, koska tarinalla on kirjallinen vastine: kohtaus on tuttu Uudesta testamentista. ”Kuvan taustalla oleva kirjallisen tarinan mahdollinen tunteminen vaikuttaa kuvateoksen tulkintaan, mutta kirjallisen kertomuksen merkitys voi myös muuttua kuvassa ja kuvaa katsottaessa.” (Mikkonen 2005, 186) Kuvan tärkeimpänä kerronnallisena piirteenä pidän etualalla olevan, Jeesusta esittävän hahmon voimakasta tunneilmaisua. 

 
Mitä kertomuksen merkityksen muuttumiseen tulee, koen että tässä kuvallisessa kertomuksessa Jeesuksen inhimillisyys korostuu enemmän, kuin kirjoitetussa tarinassa. Jeesuksen murheellinen katse ei ole ristiriidassa kirjoitetun tarinan kanssa, jossa kerrotaan Jeesuksen joutuneen kauhun, ahdistuksen ja kuoleman tuskan valtaan. Tunneilmaisu kuitenkin korostuu tässä kuvallisessa tarinassa. Kuva ja kirjallinen tarina eivät siis ole yksi yhteen, vaan vuoropuhelussa keskenään (Rajaniemi 2014).

Teoksen nimi on teoksen yhteydessä kulkeva teksti, joka ohjaa katsojan tulkintaa (Mikkonen 2005, 181). Olisiko tarina sitten luettavissa ilman tuota nimeä? Länsimainen ihminen kuitenkin tunnistaa Jeesukseen liitettävät piirteet. Parta, hiukset ja kaapu riittävät henkilön tunnistamiseen. Hahmon eristäytyneisyys muista ja surullisuus, sekä ympäröivä puutarha taas paljastavat itse kertomuksen.

Mikkonen kirjoittaa liikkumattoman kuvan sisäisen ajan ongelmasta (2005, 184). ”Sarjallisuuden ohella kertova kuva voi esittää jonkin tarinan kannalta merkittävintä kohtausta ja näin luoda vaikutelmaa kertomuksesta.” (Mikkonen 2005, 213) Yksittäisen kohtauksen kuvassa on esitetty merkittävä hetki, ns. nivelkohta. Kuvan tarinallisuus rakentuu tällöin merkittävän hetken ympärille. Kuvassa voi olla viittauksia menneeseen tai tulevaan. Kerrollistaminen, ihmisen oma mieli, myös takaa sen, että kohtaus kuvitellaan osaksi jatkumoa.

Katsojana en varsinaisesti koe olevani osa kuvaa. Rajaus ja asetelma on kuitenkin sellainen, että pelkään Jeesuksen nostavan katseensa minuun, jos hengitän liian äänekkäästi.

Lähteet

Mikkonen, Kai. (2005) Kuva ja sana. Kuvan ja sanan vuorovaikutus kirjallisuudessa, kuvataiteessa ja ikonoteksteissä. Helsinki: Gaudeamus.

Rajaniemi, Marja-Liisa. (2014). Kuvakerronnan teoriaa ja käytäntöjä. Luennot Jyväskylän yliopiston kurssilla Suomen taide ja taidekokoelmat, TAIKU.

Galleria kotona

Törmäsin jokin aika sitten tähän Nyt:in artikkeliin.

Idea on mielestäni hauska. Miten tämä sitten onnistuu Suomessa, jossa koti on pyhäkkö ja muutenkin ujostuttaa? Kodin ovien avaamista tuntemattomille monet ovat jo kokeilleen ravintolapäivänä, mihin Viljanen näitä kotigallerioita vertaakin.

Kuva ei liity tapaukseen.

Jyväskyläläisellä Darja Zatsevilla on kokemusta asiasta, sillä hän pitää galleriaa omassa eteisessään. Galleria K6A6 on toiminut syksystä 2013 ja näyttelyitä on ollut jo kuusi. Seuraavan näyttelyn avajaiset ovat torstaina 19.4.2014. Paikallinen media on kiinnittänyt huomiota mielenkiintoiseen uuteen galleriaan. Zaitsev myöntää, että monia näyttelyvieraita jännittää tulla toisen kotiin. Pakko myöntää, etten ole itsekään galleriaan uskaltautunut, vaikka Darja onkin tuttavani. 

Gallerian sijainti kaiketi helpottaa siellä vierailua, sisään voi poiketa muun asioinnin yhteydessä. Eteisgalleria sijaitsee yläkaupungilla, Jyväskylän kulttuurin kehdossa (vaatimattomasti sanottuna). Kaupunkiasunnoissa tila on rajallinen, mikä tuo toisaalta haasteita näyttelyn ripustamiseen, mutta toisaalta tarjoaa toisenlaisen, kotoisan ympäristön. Kotigallerioiden tavoitteena on selvästi tuoda esille nuorten taiteilijoiden teoksia, jotka eivät muuten välttämättä pääse esille.

Itse olisin valmis päästämään tuntemattomia kotiini silloin tällöin, jos vastineeksi saisin seinälleni taidetta. Edes hetkeksi.

Kuvataiteilija Tove Jansson

Tämä vuosi on Tove Janssonin juhlavuosi, joten en voinut välttää kiusausta kirjoittaa hänestä jotain tänne blogiin.

Ateneumissa on esillä laaja Tove Jansson –näyttely  14.3.-7.9.2013.  Olen innoissani, kun näin laaja näyttely Janssonin teoksista on saatu kasaan! Itse en ole vielä näyttelyä päässyt katsomaan. Taidan jäädä odottelemaan täydellistä kesäpäivää, jolloin voi tehdä täydellisen kesäretken..

Tove Jansson koki olevansa ensisijaisesti kuvataiteilija, vaikka hän työskentelikin monella eri taiteen saralla. Monet muistavat Janssonin erityisesti kirjailijana ja muumien luojana. Eihän siitä voi ketään syyttää, hänen kirjansa ovat mielettömän kauniita ja muumit koko kansan rakastamia ja satuhahmoja. Kauniita ovat hänen maalauksensakin.

Juhlat kaupungissa 1947

Monet ovat kuitenkin muumikirjojen ja sarjakuvien yhteydessä tutustuneet Janssonin kuvitustyöhön. Janssonin tussipiirustukset ovat tavattoman herkkiä ja moni-ilmeisiä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Muumikirjojen kuvitukset ovat osa tarinaa, ne istuvat tarinan tunnelmaan ja osaltaan luovat sitä. Kuinka moni voisi kuvitella muumipeikon, koskaan näkemättä kuvaa tästä?

Jansson kokeili paljon erilaisia taiteen suuntauksia ja tekniikoita. Hän on maalannut mm. impressionistisia maisemakuvia ja asetelmia. Hän osaa esittää ihmisiä minun silmääni erityisen miellyttävällä tavalla. Omakuvat ja muotokuvat ystävistä ja perheestä kuuluvatkin suosikkeihini Janssonin tuotannossa. Hän pystyy taiteellaan välittämään aivan erityisellä tavalla elämän herkkyyttä ja kauneutta.

Jansson kuuluu mielestäni suomalaisten modernistien aatelistoon ja ansaitsee tulla huomioiduksi ja juhlituksi kuvataiteilijana.

Lisää tietoa Janssonista löydät mm. täältä: http://www.tovejansson.com/

Janssonista on myös ilmestynyt uusi elämänkerta (jossa on hyvät kuvat!):

Karjalainen, Tuula: Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta. Tammi 2013.

Kirjasta juttua Ylellä ja Hesarissa.

Millaisia muistoja ja tunteita teillä liittyy Tove Janssoniin ja hänen tuotantoonsa?

Valmistuvia taiteilijoita taidemuseon Holvissa

Yritin olla aktiivinen ja hyvä opiskelija, joten sateesta huolimatta pujahdin näyttelyn avajaisiin viime perjantaina. Jyväskylän taidemuseossa YLIVETO -näyttely esittelee Kankaanpään taidekoulusta valmistuvien opiskelijoiden lopputöitä 25.5.2014 asti.

Taidemuseon väki ei ollut tainnut varautua avajaisten yleisöryntäykseen. Tupa oli niin täynnä porukkaa, etten mahtunut katsomaan Tiia-Maria Kolibrin performanssia ja juhlapuheetkin jäi kuulematta. Kiitos kuitenkin viinistä!

Valmistuvien taiteilijoiden töissä on aistittavissa tekemisen meininkiä, intohimoa ja nälkää. Tyylit ja tekniikat ovat hyvin vaihtelevia, jokaisella taiteilijalla on selvästi oma polkunsa kuljettavana. Töiden erilaisuus on varmasti aiheuttanut harmaita hiuksia näyttelyn ripustajille.

Oman äänen löytäminen tuntui monella olevan vielä vaiheessa. Ajan kanssa oma ilmaisu varmasti syvenee ja yksilöityy entisestään. Muutamsn teoksen kohdalla mietin, onko niissä havaittavissa yleisön kosiskelua. Pidin niistä kuitenkin todella paljon, joten kosiskelu sallittakoon! Maku on myös asia, jota ei voi väheksyä. Toiset tykkäävät, toiset eivät.

Kaipaan aikaa ja rauhaa teosten katsomiseen, mitä varsinaisesti ei avajaisissa ollut, joten todennäköisesti palaan vielä rikospaikalle. (Ja otan teille muutaman valokuvan.)

Menkäähän ihmettelemään Suomen taidekentän tulevaisuutta!

Jos joku taiteilija jää oikein kutkuttamaan verkkokalvoja, kannattaa vilkaista katalogista, löytyykö häneltä nettisivuja tai blogia, jonka kautta voi jäädä seuraamaan tulevaa.