Kuvan kerronnallisuuden tutkiminen: Kristus oliivipuutarhassa

Kristus oliivipuutarhassa, Paul Gauguin 1889

Gauguin on kuvannut Kristuksen oliivipuutarhassa, eli Getsemanessa suremassa. Matteuksen ja Markuksen evankeliumit kertovat Jeesuksen menneen kauemmas opetuslapsistaan rukoilemaan hetken ennen kiinniottoaan (Matt. 26: 36-46, Mark. 14:32-42). Jeesus on kumartuneena kuva-alan vasempaan nurkkaan ja katselee viistosti maahan. Etualan ahtaus kuvastaa Jeesuksen ahdinkoa. Puutkin kumartuvat samaan suuntaan kuin Jeesus, aivan kuin surren hänen kanssaan. Jeesuksen takana oleva, kuva-alan kahtia jakava puu muodostaa ristin kiemuraisella oksallaan. Oksan muodostamaa ristiä voidaan pitää ikonografisena symbolina, joka viittaa pian tapahtuvaan teloitukseen. Toiset hahmot, opetuslapset, ovat kultaisessa leikkauksessa.

Gauguinin maalauksessa on muutama yksityiskohta, jotka vaativat huomiota. Jeesus pitelee kädessään nenäliinaa, hänen hiuksensa ja partansa on oranssi ja taiteilija on antanut Vapahtajalle omat kasvonsa. Mieke Bal tutkii kuvakerrontaa ja lähtee rakentamaan kuva-analyysiä pienistä yksityiskohdista (Rajaniemi 2014). Tässä teoksessa Bal voisi lähteä ratkomaan kuvaa nenäliinasta. Nenäliina on erikoinen ratkaisu, se tuo mielestäni jopa huumoria muuten niin alavireiseen kuvaan. Tässä murretaan katsojan odotusarvoja: aikaisemmin en ajatellut Jeesuksen kantavan mukanaan nessupakettia. Nenäliinan pääasiallinen tehtävä on kuitenkin korostaa Jeesuksen inhimillisyyttä. Nenäliina kertoo kyynelten aitoudesta ja paljoudesta. Kyyneleiden keskellä katsoja kohtaa Kristuksen haavoittuvana ihmisenä.

 
Entäpä Jeesuksen kasvot? Oliko tavallisen maallisen miehen kasvojen lainaamisen tarkoitus myöskin korostaa Kristuksen inhimillisyyttään? Tai kenties taiteilija samaistui Jeesuksen tuskaan ja yksinäisyyteen. Oranssi parta ja hiukset yrittävät johtaa katsojaa harhaan: Jeesusta ei ole totuttu näkemään tällaisessa kuontalossa. Kertomus on kuitenkin tunnistettava, nämä yksityiskohdat eivät varsinaisesti muuta kertomuksen kulkua katsojan mielessä.


Miksi Jeesus on surullinen? Jotain on on tapahtunut tai tapahtuu. Kuvan kerronnallisuutta voisi pitää itsestäänselvyytenä, koska tarinalla on kirjallinen vastine: kohtaus on tuttu Uudesta testamentista. ”Kuvan taustalla oleva kirjallisen tarinan mahdollinen tunteminen vaikuttaa kuvateoksen tulkintaan, mutta kirjallisen kertomuksen merkitys voi myös muuttua kuvassa ja kuvaa katsottaessa.” (Mikkonen 2005, 186) Kuvan tärkeimpänä kerronnallisena piirteenä pidän etualalla olevan, Jeesusta esittävän hahmon voimakasta tunneilmaisua. 

 
Mitä kertomuksen merkityksen muuttumiseen tulee, koen että tässä kuvallisessa kertomuksessa Jeesuksen inhimillisyys korostuu enemmän, kuin kirjoitetussa tarinassa. Jeesuksen murheellinen katse ei ole ristiriidassa kirjoitetun tarinan kanssa, jossa kerrotaan Jeesuksen joutuneen kauhun, ahdistuksen ja kuoleman tuskan valtaan. Tunneilmaisu kuitenkin korostuu tässä kuvallisessa tarinassa. Kuva ja kirjallinen tarina eivät siis ole yksi yhteen, vaan vuoropuhelussa keskenään (Rajaniemi 2014).

Teoksen nimi on teoksen yhteydessä kulkeva teksti, joka ohjaa katsojan tulkintaa (Mikkonen 2005, 181). Olisiko tarina sitten luettavissa ilman tuota nimeä? Länsimainen ihminen kuitenkin tunnistaa Jeesukseen liitettävät piirteet. Parta, hiukset ja kaapu riittävät henkilön tunnistamiseen. Hahmon eristäytyneisyys muista ja surullisuus, sekä ympäröivä puutarha taas paljastavat itse kertomuksen.

Mikkonen kirjoittaa liikkumattoman kuvan sisäisen ajan ongelmasta (2005, 184). ”Sarjallisuuden ohella kertova kuva voi esittää jonkin tarinan kannalta merkittävintä kohtausta ja näin luoda vaikutelmaa kertomuksesta.” (Mikkonen 2005, 213) Yksittäisen kohtauksen kuvassa on esitetty merkittävä hetki, ns. nivelkohta. Kuvan tarinallisuus rakentuu tällöin merkittävän hetken ympärille. Kuvassa voi olla viittauksia menneeseen tai tulevaan. Kerrollistaminen, ihmisen oma mieli, myös takaa sen, että kohtaus kuvitellaan osaksi jatkumoa.

Katsojana en varsinaisesti koe olevani osa kuvaa. Rajaus ja asetelma on kuitenkin sellainen, että pelkään Jeesuksen nostavan katseensa minuun, jos hengitän liian äänekkäästi.

Lähteet

Mikkonen, Kai. (2005) Kuva ja sana. Kuvan ja sanan vuorovaikutus kirjallisuudessa, kuvataiteessa ja ikonoteksteissä. Helsinki: Gaudeamus.

Rajaniemi, Marja-Liisa. (2014). Kuvakerronnan teoriaa ja käytäntöjä. Luennot Jyväskylän yliopiston kurssilla Suomen taide ja taidekokoelmat, TAIKU.